Mutu-metodin aikakausi

Share |

Tiistai 9.2.2016 - Niko Lankinen


Mutu-metodin aikakausi

Soten kustannukset ovat karkeasti arvioiden puolet koko kunnan budjetista ja soten budjetista taas valtaosa kuluu kalliisiin ja pitkäkestoisiin korjaaviin tukitoimenpiteisiin. Tätä vasten on helppo ymmärtää, että kate oikea-aikaiseen yhteistyöhön voidaan ottaa ainoastaan sotesta. Uhkakuvana kuitenkin on, että kustannukset jatkavat reipasta kasvuaan vielä pitkälle tulevaisuuteen ja palvelujärjestelmä rapautuu.

Kuntien ja erityisesti tulevien sote-alueiden keskeiset mahdollisuudet liittyvät resurssien ennakoivaan kohdentamiseen ja jakamiseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluja laajemman hyvinvointipalvelujen integraation tukemiseen. Toimialarajattoman, kohdennetun ja oikea-aikaisen yhteistyön luonnollisena seurauksena kuntalaisten hyvinvoinnin tulisi lisääntyä ja korjaavien palvelukustannusten asteittain laskea.

Jotta mainitut tavoitteet toteutuisivat, tulisi resursseja voida kohdentaa ja toimenpiteiden vaikutuksia arvioida mutu–metodia kehittyneemmillä menetelmillä. Mutu-metodin ylivaltaa voi lähteä nujertamaan erittelemällä kuntien päätöksentekoa ja toimintaa ohjaavan raportointijärjestelmän kehittämistarpeita.

Nykyisellään sosiaali- ja terveyspalvelujen päätöksentekoa ohjaava tieto on pääosin järjestelmälähtöistä ja reaktiivista. Järjestelmälähtöinen tieto kuvaa periaatteessa kaikkea muuta, paitsi kuntalaisen tuen tarvetta. Järjestelmälähtöiseksi tiedoksi voidaan mieltää esimerkiksi palvelujärjestelmää, asiakasmääriä, euroja, toimintoja ja suoritteita kuvaava tieto. Tieto indikoi enemmän tai vähemmän olemassa olevaa ongelmaa eli on sisällöllisesti reaktiivista.

Lastensuojelu sekä lasten- ja nuorten psykiatriaa kuvaavat indikaattorit ovat hyviä esimerkkejä sotessa päätöksentekoa ohjaavasta tiedosta ja siitä, että resurssit menevät enenevässä määrin oikea-aikaisen yhteistyön sijaan korjaaviin palveluihin. Laitossijoitettujen 0-20-vuotiaiden lasten määrä kasvoi THL:n mukaan Suomessa aikavälillä 2001-2014 95 prosenttia. Laitossijoituksia oli vuonna 2014 noin 6900. Yhden laitossijoitetun lapsen vuotuinen kustannus kunnalle on karkeasti arvioiden 100.000 euroa. Vastaavalla tarkasteluvälillä 13-17-vuotiaiden nuorisopsykiatrian avohoitokäynnit ovat räjähtäneet käsiin ja kasvaneet peräti 280 prosenttia. Raportointi siis ohjaa resursoimaan korjaavia palveluja oikea-aikaisen yhteistyön sijaan.

Kunnissa tehdään myös valtuustokausittain sähköistä hyvinvointikertomusta, jonka kautta eri toimialat toteuttavat kuntalain mukaista velvoitetta edistää kuntalaisten hyvinvointia. Hyvinvointikertomuksen pääosin julkisista tietolähteistä kerättävä hyvinvointitieto on johdon käytettävissä vasta vuoden viiveellä. Peräpeilitieto ei tue millään tasolla oikea-aikaisten tukitoimien resursointia ja akuutissa tuen tarpeessa olevia.

Sekä asiakasrajapinnassa että päätöksenteossa tulisi kyetä priorisoimaan asiakkaita, joiden kohdalla todennäköisyys tuen tarpeen kasvulle on keskimääräistä korkeampi, mutta asiakkaan omat voimavarat ja tahtotila mahdollistavat vielä oikea-aikaista yhteistyötä.

Työterveyshuolto on hyvä esimerkki siitä, miten osalle työntekijöistä terveystarkastus toteutetaan sähköisen Hyvinvointikartan ja etäpalvelun avulla. Face-to-face tapaamisia järjestetään tarpeen mukaan asiakkaan oma toive huomioiden. On kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että vastaavat menetelmät ohjaavat oikea-aikaiseen yhteistyöhön kaikissa ikäryhmissä. Kun tämä aika koittaa, on kuntalaisten kanssa tehtävä yhteistyö tarvelähtöistä ja oikein kohdennettua. Mutu-metodin aikakausi on ohi. 

Niko Lankinen, 
Hyvinvointikartastosta vastaava asiantuntija


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini